Äänikirja – vanha tuttu uudessa muodossa

Oletko kuunnellut äänikirjoja? Ne ovat monelle tuttuja jo siltä ajalta, kun kirjastosta sai lainata cd-levylle tai c-kasetille tallennettuja äänikirjoja. Reissuun lähtiessä niitä saattoi olla mukana iso pino, ja kuuntelua varten matkaan pakattiin kannettava cd-, tai kasettisoitin. Harmillista oli kuitenkin, jos joskus levyn pintaan oli tullut naarmu, ja kuuntelu jäi sen vuoksi kesken. Näistä ajoista on menty mukavasti kehityksessä eteenpäin, ja nyt äänikirjoja voi lainata e-kirjastosta kuunteluun omilla kirjastotunnuksilla. Tämän voi tehdä kotoa käsin, ilman että lainattaisiin fyysinen teos.

E-kirjastoon kirjaudutaan sisään, etsitään itselle mieleinen teos ja lainataan se. Kirjaa voi kuunnella mahdollisesti helpoimmin kännykältä kuulokkeilla, tai kaiuttimen kautta, mutta jos kätevä e-kirja sovellus – esimerkiksi Biblio – ladataan useammalle laitteelle, voi samaa kirjaa kuunnella eri tilanteisiin sopivimmalla laitteella. Kirja kannattaa myös ladata offline-tilaan, jolloin siitä voi nauttia missä ja milloin vain, myös internetyhteyden ulottumattomissa. Laina-aika on perinteinen kuukausi, mutta e-kirja on helppo lainata myös uudelleen.

Valikoimaa riittää

Äänikirjojen valikoima on valtava, ja tyylilajeja riittää laidasta laitaan. Lisää tulee sitä mukaa, kun kirjoja ehditään lukea tallenteiksi. Enää äänikirjat eivät suinkaan ole vain liikunta- tai näkörajoitteisille suunnattuja perinteisiä klassikkoteoksia, vaan kuumimmat dekkariuutuudet ja nuortenkirjat, vedonlyöntioppaat tai tiedekirjat luetaan äänikirjoiksi yhtä lailla. Äänikirjojen suosio onkin kasvanut valtaisasti viime vuosina, ja kuuntelumahdollisuudet ovat laajentuneet. Maksullisten e-kirjoja tarjoavien sivustojen ohella yhteiskunnan ylläpitämät kirjastot ovat varteenotettava kilpailija. Valikoima ei ole ehkä yhtä laaja ja viihteeseen painottuva, mutta valikoimaa, viihdettä ja jännitystä riittää.

Kotimaisen kirjallisuuden ystäville on niin kaupalliselle e-kirjapuolelle, kuin kirjastojenkin e-kirjavalikoimiin tullut erinomaisen laaja valikoima kotimaista uutta dekkarikirjallisuutta. Jos Reijo Mäen Varekset on jo kaikki kuunneltu – toki niitäkin iloksemme vielä aika ajoin tulee uusia – kannattaa kuunteluun ottaa esimerkiksi Christian Rönnbackan erinomaiset dekkarit. Niissä päähenkilönä toimii poliisi Antti Hautalehto, ja ote on Varesmaisen rento ja erittäin mukaansatempaava, olematta kuitenkaan raskas. Toinen kokeilemisen arvoinen tuore kotimainen on kaksikko Eppu Nuotio – Pirkko Soininen teos Nainen parvekkeella. Omintakeisella otteella kerrottu pikkuhiljaa ympärilleen kietova jännitystarina on uutta kotimaista dekkarikirjallisuutta parhaimmillaan. Toivotaan että näiltä kirjailijoilta saadaan vielä monia nautittavia teoksia kuunneltavaksi.