Ajalla ennen internetiä elämänkertoja oli saatavilla kahta laatua, eli ulkopuolisen kirjoittajan laatimaa elämänkertaa ja omaelämänkertaa. Netin täytyttyä erilaisista blogeista on tarjolla monenlaista teosta, niin faktapohjaista kuin täysin fiktiivistäkin. Niitä lukiessa kannattaa suhtautua aiheeseen jossain määrin varovaisesti, sillä elämänkertojen kirjoittajiin vaikuttavat monenlaiset ulkopuoliset paineet.

Kuka kirjoittaa?

Suurin vaikutus elämänkerran sisältöön ja tyyliin on tietenkin elämänkerran kirjoittajalla. Jos esimerkiksi Helsingin Sanomat esittelee lyhyesti artikkelin kirjoittajan, esittelyn tarkoituksena on selvittää, mikä kyseisen kirjoittajan tausta on suhteessa kirjoitettuun artikkeliin. Onko hän asiantuntija, tutkija vai intohimoinen harrastaja? Onko hän filosofi, insinööri, punainen vai vihreä? Helsingin Sanomat ei organisaationa tunne palavaa halua värittää yksilön kuvaa oman makunsa mukaan, kun kyseessä on esimerkiksi ns. human interest -aihe.

Sen sijaan, kun Deborah Spungen kirjoittaa elämänkerran tyttärestään Nancy Spungenista, peliin astuu äidin vahva tarve esittää jälkikasvunsa parhaassa mahdollisessa valossa ja siirtää syy hänen tekemistään virheistä muiden niskoille. Miltä olisikaan Nancyn elämänkerta näyttänyt, jos sen olisi kirjoittanut joku hänen poikaystävänsä, Sid Viciousin tai Sidin bändin Sex Pistolsin ystävistä tai ihailijoista?

Pahiten totuutta vääristävät kirjoittajat, joiden tarkoituksena on vain mustamaalata ja nöyryyttää tuntemaansa julkisuuden henkilöä ja siinä sivussa kääriä sievoinen summa rahaa teoksellaan. Joku voi olla sitä mieltä, että poliitikko, joka valitsee petikumppanikseen silikonilla täytetyn peroksidiblondin saa mitä tilaa, kun blondi suhteen päätyttyä kirjoittaa siitä paljastuskirjan. Jos kuitenkin haluaa lukea faktoihin perustuvaa tietoa kyseisen poliitikon elämästä ja vaikutuksesta yhteiskuntaan, tämän luokan elämänkertateos ei ensisijaisesti tarjoa sitä.

Kun elämänkertaa kirjoittaa kohde itse, on syytä muistaa, että ihmisen näkemys itsestään on aina subjektiivinen ja perustuu hänen elämässään kokemiinsa tapahtumiin. Lapsena pahasti siipeensä saanut, masentunut ja masennettu yksilö ei kuvaile ominaisuuksiaan yhtä loisteliain ja ylistävin adjektiivein, kuin pienestä pitäen vanhempiensa prinsessana olostaan nauttinut ihminen, joka ei voisi kuvitellakaan tekevänsä mitään väärin.

Tästä loistava esimerkki on tanssija Isadora Duncanin omaelämänkerta, josta muodostuu kuva ihmisestä, jonka päätä eivät paljon murheet paina. Edes silloin, kun lapset hukkuvat jokeen. Duncan on erinomaista luettavaa heille, jotka haluavat päästä itseään täynnä olevan ihmisen pään sisään. Kannattaako hänen arvioilleen omien tanssiteorioidensa erinomaisuudesta ja laaja-alaisesta merkityksestä antaa minkäänlaista painoarvoa, on toinen asia.

Ympäristö, jossa kirjoitetaan

Tietyt kulttuuriympäristöt leimaavat tuotteitaan vahvemmin kuin toiset. Esimerkiksi Iso-Britannian radioyhtiö BBC on kuuluisa siitä, että kielenkäyttöä valvotaan ja kielen korkeita standardeja pidetään yllä. Tähän tapakulttuuriin liittyy myös tietynasteinen pidättyvyys; aivan kaikkea ei sanota ääneen muualla kuin viihdeohjelmissa tai erikseen tarkoitusta varten kirjoitetuissa paljastuskirjoissa. BBC:tä varten luodun elämänkerran tai omaelämänkerran mehevimmät palat on saatettu poimia pois ennen teoksen tarjoilemista lukevalle yleisölle. Kyseessä ei niinkään ole tietoinen sensuuri, vaan pikemminkin tarve luoda kuvaa arvokkaasta ja hillitystä käytöksestä.

Varsinainen sensuuri tulee sitten kuvioon mukaan, kun kirjoitetaan jonkin asteisen diktatuurin tai muun sortovallan alta. Neuvostoliiton ajan toisinajattelijoiden elämänkerrat näyttäisivät täysin erilaisilta riippuen siitä, olisiko ne kirjoitettu Neuvostoliitossa ajalla ennen glasnostia, vai länsimaista käsin; kysymys jää sinällään akateemiseksi, että Neuvostoliitossa toisinajattelijoista olisi kirjoitettu elämänkertoja vain propagandatarkoituksiin, eikä heihin niinkään tuhlattu paperia vaan niissä keskityttiin vallankumouksen sankareiden palvontaan. Samasta kohteesta saadaan näkökulmasta riippuen maalattua sekä erittäin imarteleva kuva, että hyvinkin tuomitseva näkemys, jossa tekstin kohde on verrattavissa suuriin terroristeihin ja murhamiehiin.

Jos siis haluat lukea elämänkertaa tai omaelämänkertaa, jonka kirjoittaja asuu esimerkiksi Pohjois-Koreassa tai Kiinassa, huomioithan, että paperille asti tullut teksti ei välttämättä ole totuus, koko totuus ja pelkästään totuus. Osa totuudesta voi löytyä piilotettuna rivien väliin, mistä sitä voi olla vaikea löytää, jos ei tunne kyseisen maan kulttuuria ja tapoja erinomaisen hyvin.

Netin aikana elämänkertoja pursuaa joka suunnasta. Niihin kannattaa suhtautua täysin fiktiivisinä tuotteina, kunnes toisin todistetaan.